sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Talvipuutarha!


Perheet, ystävät ja pariskunnat olivat lähteneet sunnuntaibrunssille eksoottiseen puutarhaan. Pöydät notkuivat kakkuja, hedelmiä ja teekannuja. Kasvihuoneen länsisiivestä kaktushuoneeseen kaikui nauru, iloinen puheensorina ja vesilähteen lorina. Värikkäät koikarpit uiskentelivat hiljaa lähteessä palmujen alla. Lähteen pinnasta heijasteli suurista lasi-ikkunoista sisään paistava kevätaurinko.












<3:lla Maj

perjantai 17. helmikuuta 2017

Thailand!


Ensimmäinen matka Thaimaaseen tapaamaan uusia sukulaisia alkoi käymällä buddhalaisessa
temppelissä maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Chiang Maissa, antamassa munkeille almuja ja
keräämässä hyvää karmaa matkalle.













Henkien talo



Jääkahvit ja hedelmäsmoothiet maistuivat yli 30 asteen lämmössä.







Jouluaatto vietettiin vähän erilaisissa tunnelmissa perinteistä Pohjois-Thaimaalaista ruokaa syöden ja tanssiesitystä katsellen.



Matkan aikana tehtiin pari uutta tuttavuutta :3





Thaimaan korkein kohta, Doi Inthanon, 2 565 metrin korkeudessa.


Wat Phra That Doi Suthep temppeli kukkulan päällä Chiang Main yläpuolella.



Retki Phi Phi saarille




keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ylioppilas 2016!



4.6.2016

Suuri päivä, suuria tunteita, mutta silti vain välietappi elämänmittaisessa kisailussa.
Tuntuu edelleenkin epätodelliselta. Seisoa lakki päässä. Kuitenkin levolliselta, palkitsevalta.
Vähän niinkuin kruunu ponnisteluistaan. Ei sitä osaa oikeen kuvailla. Niin monta lakkia.
Hymyjä kaikkialla. Ilon kyyneleitä ja itkunsekaista naurua. Kiitos! Ja onnea teille kaikille
hymysuille! 









<3:lla Maj